EI RAUHAA ILMAN VETTÄ, ILMAA JA MAATA

Tammikuu 2022
Kasper Kotisaari/Antimilitaristi

https://antimilitaristi.fi/artikkeli/ei-rauhaa-ilman-vetta%CC%88-ilmaa-ja-maata

Naiset Rauhan Puolesta -liikkeessä vaikuttava Ulla Klötzer laajentaisi rauhan käsitettä ja tekisi Suomen tunnetuksi rauhan ja kestävän kehityksen kantajana. Antimilitaristi kysyi rauhankasvattajana toimivalta Klötzeriltä, mistä hän saa voimaa työhönsä, ja mikä saa pienet lapset ihailemaan tankkeja.

Ulla Klötzer lähti rauhanliikkeen toimintaan 1970-luvun lopulla Naiset Rauhan Puolesta -liikkeen kautta ja on tehnyt vaikuttamis- ja kasvatustyötä aina tähän päivään saakka. Myöhemmin alkoi toimimaan myös edelleen aktiivinen rinnakkaisjärjestö Naiset Atomivoimaa Vastaan, joka toimii sekä atomivoimaa että atomiaseita vastaan. Mikä motivoi Klötzeriä lähtemään mukaan rauhantyöhön?

– Ensimmäisen lapseni syntymän jälkeen rupesin miettimään, mihin hemmettiin olen lapsen toimittanut. Lasten tulevaisuuden ajatteleminen vei kohti rauhanliikettä. Toisen lapsen syntymän jälkeen korostui vielä enemmän tarve tehdä jotain.

Klötzer toimi noihin aikoihin muun muassa Vihreän liiton varapuheenjohtajana Pekka Haaviston puheenjohtajuuskaudella, sekä RKP:tä lähellä olleessa naisjärjestö Kvinnoförbundetissa.

– Olin hirveän kiinnostunut muun muassa naisasioista ja kehitysmaa-asioista. Lopulta rajallisten voimavarojen takia valitsin nämä kaksi järjestöä eli Naiset Rauhan Puolesta ja Naiset Atomivoimaa Vastaan. Isommassa järjestössä on aina tietynlainen hierarkia ja tietynlainen hitaus. Se oli se nopeus toimia, joka kiehtoi minua – pystyttiin tekemään paljon ‘äkkinäisiä juttuja’.

Klötzer tekee edelleen opettajan sijaisuuksia ja jatkaa työtään tänäkin päivänä.

– Olin juuri puhumassa yläkoululaisille lasten oikeuksista ja lapsisotilaista, miten traumatisoituneita he ovat ja missä maissa heitä on. Puhun myös pakolaisista ja ihmisoikeuksista. Seuraavaksi otetaan kakkosluokkalaisten kanssa käsittelyyn ympäristöasiat: vesi, ilma, maaperä. Nämä teemat liittyvät kaikki yhteen.

Klötzer puhuu laajan rauhan käsitteen puolesta – se sisältää myös rauhan luonnon kanssa, kestävän kehityksen ja tasa-arvon ajatuksen. Mitä kokonaisvaltaisempi ajatus rauhasta tarkalleen ottaen tarkoittaa?

– Jos joudut pakenemaan kodistasi, tästä seuraa aina uusia konfliktin mahdollisuuksia. Ilmastonmuutos ajaa ihmisiä pakolaisiksi, ja silloin myöskin konfliktit lisääntyvät. Jossain vaiheessa taistellaan ehkä vedestä, josta on tulossa pula.

Eloonjäämisasiat saman katon alle

Useat toimijat maailmalla pyrkivät perustamaan valtioihinsa niin sanottuja rauhanministeriöitä. Naiset Rauhan Puolesta halusi laajentaa tätä kehystä ja teki viime keväänä aloitteen eduskunnalle ja hallitukselle rauhan ja kestävän kehityksen ministeriön perustamisesta.

– Halusimme laajentaa rauhanministeriön koskemaan konfliktien pohjaa, mistä ne usein lähtevät. Tietenkin sodat lähtevät usein siitä, että halutaan öljyä ja luonnonvaroja. Mutta ne lähtevät myös siitä, että ihmiset ovat epätoivoisia.

– Rauhan ja kestävän kehityksen ministeriössä voisi hyvin edistää ilmastotavoitteiden toteuttamista, YK:n aseman ja toimintakyvyn vahvistamista ja ihmisoikeuksien toteutumista. Nämä kokonaisuudet kytkeytyvät toisiinsa. Nyt nämä asiat ovat ‘kaikissa ministeriöissä kuitenkin’, mutta se on ongelma, koska ne joutuvat aina alimpaan tasoon, jokainen ministeriö työntää asioita toisilleen. Eloonjäämisasiat pitäisi saada saman katon alle.

Aloite on otettu jokseenkin positiivisesti vastaan ja Naiset Rauhan Puolesta on saanut sen taakse sellaisiakin järjestöjä, joihin heillä ei ollut aikaisemmin ollut yhteyttä. Ensi keväänä on määrä järjestää pikkuparlamentissa seminaari kansanedustajille aiheesta nyt, kun Suomi on saanut paikan YK:n ihmisoikeusneuvostossa ensi vuosiksi. Kuitenkin pelkkä hienojen sanojen tai lupausten tekeminen ei riitä, vaan asioita pitää todella saada muuttumaan. Kysyimme, miten Klötzer näkee Suomen sanat vastuun kantamisesta ihmisoikeuksien toteutumiseksi, jos Suomi samaan aikaan kuitenkin jatkaa asekauppaa ja hankkii aseita?

– Sit se on päin helvettiä! Jos olet sitoutunut johonkin päämäärään, niin siitä seuraa velvoitteita. Ei voi toisella kädellä ottaa ja toisella antaa takaisin. Puhuimme hiljattain yläkoululaisten kanssa lasten oikeudesta kouluun, kunnolliseen elämään ja leikkiin, ja yksi oppilaista huomautti, että ‘sähän sanoit että kaikki lapset eivät käy koulua’, mihin vastasin että siinäs näet, että nämä lupaukset eivät täyty. Ja se johtuu usein köyhyydestä.

Valtavasti rahaa laitetaan maailmassa vuosittain aseisiin, ja Klötzer tuo esiin, kuinka kyseiset rahat riittäisivät YK:n kaikkien 17 kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen.

– Poliitikkojen toimettomuus, saamattomuus ja lupausten unohtaminen pitäisi tuomita. Rehellisesti sanottuna olen pettynyt nykyiseen hallitukseen. Olin tosi iloinen, kun nykyinen hallitus asetettiin. Mutta silti sitten, kun he pääsevät tähän ‘valtahormoniin’ kiinni, niin sitten asiat unohtuvat. Pitää olla hallituksessa että voi tehdä muutoksia, mutta jos ei tehdä muutoksia, niin minkä takia ihmisten pitäisi äänestää heitä uudestaan?

Klötzer painottaa sitä, että toimettomuus nykyisten haasteiden edessä on vaarallista.

– Se pitää ymmärtää, että jos ihmisen toivo menee, eikä mitään tapahdu asian korjaamiseksi, niin se johtaa väkivaltaan. Jos ihmisellä ei ole mitään, niin se on vain otettava sitten jostain. Ymmärrän myös nuorten epätoivon tässä ilmastonmuutoksen kysymyksessä. Onneksi kaikki on mennyt toistaiseksi rauhanomaisesti. Mutta jos ihmiset kerta toisensa jälkeen pettyvät ja kerta toisensa jälkeen tehdään lupauksia ja kerta toisensa jälkeen ei tapahdu mitään – tämä voi johtaa väkivaltaan. Onhan kuitenkin koko planeetan eloonjääminen kyseessä.

Pienistä asioista voimaa ja jaksamista tekemiseen

Rauhantyössä joutuu monesti kohtaamaan inhimillistä tragediaa, lukemaan kärsimyksestä, tai joutuu katsomaan, kuinka vastarinnasta huolimatta aseteollisuuden ja militarismin koneistot jälleen nostavat tuotantoaan. Kysyimme Klötzeriltä, mistä hän ammentaa voimaa ja jaksamista työhönsä.

– Minulla on usein ollut oppilaita, jotka kysyvät minulta ‘Klötzer miten sä jaksat, taas sä sait turpiin’. Vastaan heille, että aina tulee eräänlaisia pikkuvoittoja välillä, ja niiden päälle pitäisi jaksaa rakentaa – näiden pikkujuttujen päälle. Ja sitten jos tulee isoja voittoja, niin mahtavaa. Lisäksi ammennan voimaa oppilaista koulussa, kun näen, että joku innostuu. Kun näen, että syntyy joku seuraus siitä, mitä olen sanonut. Se antaa voimaa.

– Lisäksi toki kaikki ulkomaiset kontaktit auttavat. Yksi pietarilainen tuttuni, jonka kanssa olemme tehneet yhteistyötä ydinvoimaa vastaan, kannusti minua kirjoittamaan venäläiseen ydinvoimaa kannattavaan lehteen, mitä pidin aluksi ihan kahelina ajatuksena, mutta lopulta kirjoitus noteerattiin laajalti ja poiki valtavan määrän keskustelua. Ranskassa muodostimme pitkän ihmisketjun atomiaseita vastaan. Se ei ollut sinänsä voitto, mutta se antoi voimaa.

Klötzer näkee, että ydinvoima ja atomipommi linkittyvät tiiviisti yhteen.

– Sen jälkeen kun USA oli heittänyt atomipommeja Japanin päälle, silloin presidentti julisti käsitteen atoms for peace. Tämä on vaarallista, koska hän tällä tavalla puolusti sellaista, että tällä atomiaseella on myöskin tällainen hyvä käyttötarkoitus, siviilikäyttötarkoitus. Teknologiana uraanin rikastaminen, sentrifugoiminen ja aineiden erottaminen on sama molemmissa tarkoituksissa. Tuotannossa syntyy plutoniumia, jota voidaan käyttää aseisiin. Jos ajatellaan esimerkiksi Rosatomia tai Arevaa, ne ovat sekä ydinase- että ydinvoima-valmistajia.

Rauhankasvatus avain kohti parempaa maailmaa

Uransa alkuaikoina Klötzer ehti toimia myös Rauhanliiton varapuheenjohtajana, ja ehdotti tuolloin perustettavaksi eräänlaista rauhanambassadööriä, joka kiertäisi kouluissa puhumassa rauhan teemoista, mutta aiheeseen ei löytynyt tuolloin rahoitusta.

– Tämä työ olisi edelleen todella tärkeää. Nuoret ovat todella oppivaisia. Kasvatuspuolta pitäisi priorisoida merkittävästi.

Antimilitaristi yritti kysyä Klötzeriltä myös, millaiseksi hän on kokenut asemansa naisena rauhanliikkeessä ja kuinka toimintaan saataisiin mukaan lisää naistoimijoita. Klötzerin resepti on kuitenkin sama niin tytöille kuin pojillekin.

– Pitäisi lähteä liikkeelle lapsista, nuorista ja kasvatuksesta. Kun puhuin hiljattain nuorille lapsisotilaista, pakolaisista ja sodan syistä, niin kyllä tytöt tajusivat, että ‘en mä nyt halua hakeutua ainakaan sotilaaksi tai armeijaan’ – ja siitähän se ajatus lähtee eteenpäin. Tämä koskee myös poikia.

Klötzer kertoo, kuinka oli lastenlasten kanssa ajamassa Tammisaaren varuskunnan vierestä, kun heidät oli yllättänyt näky panssarivaunuista ja sotilaista täydessä varustuksessa.

– Tätä näkyä katsellessamme yksi pojista sanoi, että ‘mä haluan mennä armeijaan’. Mihin toinen pojista sanoi ‘mä en aio mennä armeijaan, mä menen sivariin’. Ensimmäinen kysyi sitten, että ‘mikä se sivari on’? Tähän toinen vastasi, että ‘en mä aio ampua ihmisiä, mä ajan ambulanssia, tai mä menen vanhainkotiin tai mä hoidan sairaalassa sairaita’.

Keskustelu oli jatkunut illallispöydässäkin.

– Armeijasta kiinnostunut poika kertoi kuulleensa, että ‘on olemassa semmoiset liivit että ei voi kuolla’. Siihen jouduin kertomaan, että kyllä sodassa kuolee ihmisiä kauheasti. Pojat jatkoivatkeskustelua vielä pitkään, ja myöhemmin ryhmästä tuli lisää poikia, jotka ilmoittivat aikovansa mennä sivariin. Silloin tuntui siltä, että olisin voinut hypätä riemusta. Nämä ovat tällaisia voimaa antavia kokemuksia. Se pienen pieni siemen itää ja menee eteenpäin.

Sotapropaganda alkaa leluista

Kysyimme Klötzeriltä, mikä hänen mielestään on se tekijä, mikä saa esimerkiksi tankin näyttämään pienten poikien mielestä hienolta.

– Olen ehdottomasti sitä mieltä, että osasyy on nykyajan lelut, kaikki nämä star warsit ja niin edelleen. Sitten kun luokalla on yksikin, jolla on tällaisia, niin sitten kaikki muutkin haluavat niitä leluja, ja ne jollain tavalla sokaistuu siitä teknologiasta. Tyttären poika ei ole edes saanut näitä, hän on saanut ihan tavallisia lentokoneita tai laivoja tai jotain ihan muuta. Mutta toisen pojan koulussa oli tällaisia leluja ja hän halusi niitä myös.

– Joskus kun olen mennyt sinne lapsenvahdiksi, olen sanonut, että en halua nähdä mitään näistä, eli he tietävät, että minä en näistä leluista pidä. Sitten kun olen joskus saapunut paikalle ja kysynyt, että mitä te leikitte, niin hän on sanonut ‘et sä haluu tietää’. Hän tietää, että minä en hyväksy, ja se on jo hyvä asia. Ryhmäpaine kuitenkin vaikuttaa myös taustalla.

– Nykyiset sofistikoidut sotalelut ovat nykyään rajumpia kuin entisajan tinasotilaat. Ja sitten on vielä erilaiset suoratoistopalvelut täynnä tällaisia elokuvia ja lapset katsovat niitä, ja he saavat niistä tällaisia käsityksiä, kuten tämä yksi, että voi olla liivi päällä ja sitten ei satu mitään – näinhän näissä elokuvissa käy! Sankari kuolee ja sitten hän nousee kuolleista. Lapsen kuvasta tulee ihan vinoutunut, ihan väärä.

Klötzer kertoo, että kun pieni lapsi rakentaa legoilla sota-aluksen tai panssarivaunun, hän tavallaan valmistautuu myös tekemään sitä ihan tosissaan.

– En sano, että jokainen tulee tekemään sitä, mutta ihmisen mieli muuttuu jollain tavalla vastaanottavaisemmaksi. Lainsäädännöllä pitäisi voida kieltää sellaisia elokuvia, jotka selvästi muokkaavat lapsen mieltä, samoin kuin lapsen leluja. Sen pitäisi lähteä aikuisista, että vanhemmat ymmärtävät ja koulussa puhutaan – sitten jos lainsäädännöllä puututaan niin sehän on jo mahtavaa.

Rauhanliikkeen ääni on hiljennetty

Klötzerin mukaan rauhanliike näkyi hänen aloittaessaan enemmän niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Suuria kokouksia ja isoja rauhanmarsseja järjestettiin.

– Kyllä rauhanliike on laimentunut jollain tavalla. Osittain sen takia, että sotateollisuus ja sotamyönteiset hallitukset ovat huomanneet, että pitäis saada toi ääni hiljentymään. Ja rahallahan sitä on tehty Suomessa paljon. Esimerkiksi taloustuki, jota Naiset Rauhan Puolesta sai aikaisemmin oli suurinpiirtein kymmenkertainen verrattuna tämän päivän rahoihin. Se tietenkin asettaa rajoituksia myöskin meidän toiminnalle. Hallitukset ympäri maailmaa ovat huomanneet, että jos rahaa ei ole, niin sitten ääni hiljenee. Ja se koskee kaikkia kansalaisjärjestöjä. Tämä on asia, mikä pitäisi hoitaa puolustusmäärärahoilla, joita nyt käytetään hävittäjäkoneisiin.

Myös näkyvä kaduilla tapahtuva toiminta on Klötzerin mukaan olennaista. Hän arvioi, että älylaitteiden yleistyminen vaikeuttaa suoraa toimintaa ja suosii vetoomuksien allekirjoittamista kännyköillä. Klötzer ajattelee, että rauhanliikkeelle tarvittaisiin oma Greta Thunberg, joka saisi massat liikkeelle.

– Olemme yrittäneet saada sotilastoiminnan mukaan ilmastolaskelmiin. Ehkäpä nuoret sen kautta havahtuvat asiaan. Pitäisi saada paljon enemmän sanottua, miten paljon sotateollisuus saastuttaa, ei vain ilmastollisesti vaan myös vettä ja maaperää.

Mahorkat metsässä

Monet militarismia maailmassa edistävät ja kannattavat ovat keski-ikäisiä miehiä. Antimilitaristi tiedusteli, onko Naiset Rauhan Puolesta -liikkeellä sanoma, jonka he haluaisivat militaristeille lähettää.

– Haluaisin sanoa, että jos teillä on lapsia tai lapsenlapsia, tai veljen lapsia tai siskon lapsia tai tädin lapsia – niin hävetkää. Mutta kyllä naisiakin on, jotka ovat militaristeja, valitettavan paljon. Heille lähetämme saman sanoman.

Klötzer kertoo haastattelun lopuksi ettei usko, että välttämättä koskaan pääsemme koko maailman kattavaan rauhaan. Kuitenkin voimme keskittyä muutamiin keskeisiin tavoitteisiin, joiden kautta voimme lähestyä parempaa maailmaa.

– Ensimmäinen asia on ydinaseiden kieltäminen. Toiseksi Agenda 2030 tulee toteuttaa sotilasbudjeteilla. Tämä toisi paljon enemmän rauhaa, paljon vähemmän pakolaisia, paljon vähemmän paineita. Ja kolmantena on vielä modernien kauko-ohjattujen aseiden kieltäminen. Kauko-ohjatut aseet tekevät ihmisistä helpommin sotilaita, kun ei tarvitse katsoa toista ihmistä silmiin.

Hän kertoo isänsä olleen sodassa ja seisseen passissa puun takana, kun tämä oli nähnyt venäläisen sotilaan passissa toisen puun takana yksin.

– Isäni kertoi, että olisi ollut helppo ampua. Mutta hän jatkoi, että enhän minä voi ampua yksinäistä ihmistä metsässä, kun hän ei edes osoita kivääriään minua päin. En tiedä onko se valhetta vai totta, mutta isäni kertoi heidän polttaneen mahorkat yhdessä, minkä jälkeen he lähtivät kävelemään poispäin toisistaan. Minusta tuntuu, että näitä tapauksia on ollut paljon enemmän kuin olemme kuulleet. Kun ihminen kohtaa toisen ihmisen silmikkäin, niin tappaminen on paljon, paljon vaikeampaa tai jopa mahdotonta. •

TEKSTI: Kasper Kotisaari

KUVA: Sannamari Ratilainen