YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN
Naiset Rauhan Puolesta -liikkeen tavoitteena on rauhankulttuurin rakentaminen ja väkivallasta vapaan maailman aikaansaaminen. Silloin tarkoitetaan niin suoranaista väkivaltaa eri muodoissaan kuin rakenteellistakin väkivaltaa. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi liike pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan poliittisiin päättäjiin muun muassa
erilaisin vetoomuksin, julkilausumin ja adressein. Julkisuutta asialleen liike pyrkii saamaan myös mielipidekirjoituksilla, avoimilla kirjeillä jne.
VETOOMUKSET
Uraaniaseet täyskieltoon!
Vetoomus Suomen hallitukselle ja eduskunnalle
Uraaniaseet ovat ”köyhdytetystä” uraanista (DU) valmistettuja ammuksia ja pommeja, jotka räjähtäessään syttyvät tuleen ja levittävät hienojakoista uraanioksidipölyä laajalle ympäristöön. Uraanioksidipöly on vaarallista radioaktiivisuutensa ja biokemiallisen myrkyllisyytensä vuoksi.
Uraaniaseita on käytetty Irakin sodissa vuosina 1991 ja 2003. Uraanioksidipölylle ovat altistuneet sekä Irakin että länsiliittouman sotilaat, mutta myös paikalliset siviilit. Muun muassa Basran alueella on todettu erilaisten syöpäsairauksien ja synnynnäisten epämuodostumien lisääntyneen hälyttävästi. Irakin lisäksi uraaniaseita on käytetty ainakin Balkanilla ja Afganistanissa.
Viimeaikaiset tieteelliset tutkimukset ovat lisänneet tietoa köyhdytetyn uraanin radioaktiivisuudesta ja biokemiallisesta myrkyllisyydestä. Euroopan parlamentti esitti 22.5.2008 tähän asti kattavimman vaatimuksensa uraaniaseiden käytön moratoriosta päämääränä täyskielto.
Allekirjoita vetoomus: www.uraaniaseetkieltoon.net
-----------------------------------------------------------------------
Kansainvälinen vetoomus uraaniaseiden kieltämiseksi
Ainakin kahdeksallatoist amaalla on käytössään uraaniaseita, jotka ovat olemassa olevan humanitaarisen lain vastaisia. Meidän, ihmisten, on kerrottava hallituksille ja Yhdistyneille Kansakunnille, että nämä aseet eivät kuulu humaaniin ja ihmisistä ja luonnosta huolehtivaan maailmaan. Jokainen allekirjoitus painaa!
Allekirjoita vetoomus: www.bandepleteduranium.org
-----------------------------------------------------------------------------------Ei uraaniteollisuutta Suomeen!
Uraanikaivokset uhkaavat ihmistä ja luontoa, vaarantavat pohjavesiä ja vesistöjä sekä estävät alueen muun käytön määrättömiksi ajoiksi.
Allekirjoita koko maata kattava vetoomus valtioneuvostolle: www.uraanivetoomus.net
-----------------------------------------------------------------------------------Allekirjoita myös vetoomus Ei uraanilouhintaa Itä-Uudellemaalle: www.uraaniton.org
Katso myös:
• Vetoomus tasavallan presidentti Tarja Haloselle: Kansainvälisen yhteisön arvovalta on turvattava
• Vetoomus ulkoministeri Erkki Tuomiojalle: YK:lla on vielä mahdollisuus - yhdessä rauhan puolesta (31.3.2003)
• Eurooppalainen vetoomus: Miljoona eurooppalaista vaatii ydinaseista luopumista.