ARKTINEN NEUVOSTO – MIKÄ JA MINNE?

Tammikuu 2025
Ingeborg Breines, Norja

Arktisen neuvoston tulevaisuutta ja alueen kasvavista sotilaallisista jännitteistä kirjoittaa rauhankasvattaja Ingeborg Breines, joka toiminut aiemmin muun muassa Unescon naiset ja kulttuuri -ohjelman johtajana ja Kansainvälisen rauhantoimiston/IPB:n puheenjohtajana. Tämä artikkeli on kirjoitettu Norjan Rauhansäätiön tuella.

On monia syitä kiinnittää huomio siihen, mitä kaukana pohjoisessa tapahtuu. Arktinen alue herättää suurta kansainvälistä kiinnostusta, kun ilmaston lämpeneminen ja jään sulaminen avaa mahdollisuuksia kalastuksen lisäämiseen ja hyödyntämään merenpohjan öljy-, kaasu- ja mineraalivaroja. Lisäksi laivaliikenne lisääntyy erityisesti Koillisväylällä, mikä nopeuttaa lännen ja Kaukoidän välisiä kauppa- ja kuljetuksia. Maantieteellinen sijainti, suurvaltojen läheisyys ja laajenava mahdollisuus monien luonnonvarojen hyödyntämiseen, johtaa valitettavasti geopoliittisten jännitteiden lisääntymiseen arktisella alueella. Onneksi alueella ei ole rajakiistoja, vaikka Huippuvuorilla ja sen ympäristössä sekä Grönlannissa* on tässä suhteessa selkeitä piiileviä valtapoliittisia vastakkainasetteluja. Alueen raskas militarisointi, joka oli voimakasta kylmän sodan aikana, kasvaa nyt eksponentiaalisesti.

Tämä tapahtuu samanaikaisesti kun Yhdysvaltojen ja Länsi-Euroopan sekä Venäjän välinen tavanomainen, ystävällismielinen, kulttuurinen, diplomaattinen ja liike-elämän yhteistyö jatkuvasti heikkenee. Norja osallistuu lähes täysimääräisesti USA:n ja EU:n Venäjää vastaan ​asettamiin pakotteisiin, erityisesti 24.2.2022 jälkeen. On syntynyt uusi rautaesirippu haitallisine vaikutuksineen. Pohjoisessa tämä koskee erityisesti alkuperäiskansojen välistä tärkeää yhteistyötä, meriturvallisuutta ja haavoittuvan arktisen luonnon suojelua.

Mutta on olemassa Arktinen neuvosto! Ainutlaatuinen ja meille erittäin tärkeä yhteistyöelin. Kuvittele, että tässä ovat mukana sekä Yhdysvallat että Venäjä, sekä Pohjoismaat – ja pohjoisen alkuperäiskansat! Mikä mahdollisuuksien kohtaamispaikka! Mitä neuvosto tekee ja mitä se voi tehdä eksistentiaalisten ympäristöhaasteiden suhteen  geopoliittisten jännitteiden lisääntyessä?

Jäsenyys

Vuonna 1996 annettu Ottawan julistus yhteistyöstä arktisella alueella muodostaa perustan Arktisen neuvoston perustamiselle. Pitkä kylmä sota oli ohi. Liennytys- ja yhteistyömahdollisuuksia hyödynnettiin innokkaasti. Arktinen neuvosto koostuu kahdeksasta pohjoisnapaa ympäröivästä maasta: Suomi, Islanti, Norja, Tanska,Venäjä, Ruotsi, Kanada ja Yhdysvallat. Jäsenyys on maantieteellisesti rajattu, toisin kuin Etelämantereella, ja osittain myös Huippuvuorilla, jossa omalla sopimuksella on säädetty vain tieteellinen toiminta sallituksi ja sotilaallinen kielletyksi. Kuudella kansainvälisellä alkuperäiskansojen järjestöllä on pysyvien osallistujien asema neuvostossa: (Arctic Athabaskan Council (AAC), Aleut International Association (AIA), Gwich’in Council International (GGI), Inuit Circumpolar Council (ICC), Venäjän pohjoisten alkuperäiskansojen yhdistys (RAIPON) ja Saamelaisneuvosto (SC)). Se, että alkuperäiskansojen edustajat ovat täysin mukana arktisessa yhteistyössä, on ainutlaatuista. 

Arktisen neuvoston alkuperäiskansojen sihteeristö (IPS) on muuttanut Kööpenhaminasta ja sijaitsee nykyään yhdessä Arktisen neuvoston sihteeristön kanssa Tromssassa. Saamelaiskäräjät osallistuu eri kokouksiin osanaNorjan valtuuskuntaa. Ministerikokouksissa on perinteistä, että saamelaiskäräjien puheenjohtaja pitää osan norjalaisten puheenvuorosta. Arktinen neuvosto tunnustaa sekä alkuperäiskansojen erityisosaamisen alueesta että sen, kuinka tärkeää sen välittäminen laajemmalle on tärkeää arktisten yhteiskuntien ymmärtämisen kannalta. Yhteensä 38 tahoa on saanut tarkkailija-aseman neuvostossa: joukossa 13 ei-arktista valtiota, kansainvälisiä järjestöjä ja kansalaisjärjestöjä. Ja yhä useampi on kiinnostunut liittymään.

Tehtävät

Arktinen neuvosto käsittelee arktisille valtioille yhteisiä ja pohjoisen asukkaille elintärkeitä asioita painottaen erityisesti ympäristöä, ilmastoa ja kestävää kehitystä. Yleensä kahden vuoden välein pidettävässä ministerikokouksessa hyväksytään työsuunnitelmat ja toteutettavat hankkeet. Päätökset tehdään yksimielisesti. Varsinainen osaamista vaativa työ tapahtuu kuudessa työryhmässä, jotka käsittelevät saastumista, seurantaa, kasvistoa ja eläimistöä, onnettomuuksien ehkäisyä ja valmiutta hätätilanteisiin, meriympäristöä sekä kestävää kehitystä. Hanketasolla kehitetään muun muassa arktisen luonnon monimuotoisuuden suojelua, integroitua valtamerien hoitoa, ilmastonmuutoksen hillintää, saasteiden vähentämistä, öljyntorjuntaa sekä etsintä- ja pelastustoimia. Lisäksi panostetaan kansainvälisten ympäristösopimusten kehittämiseen ja seurantaan.

Johto ja sihteeristö

Arktisen neuvoston johtajuuskausi on kaksivuotinen ja se kiertää maiden välillä. Norja on johtavassa asemassa toukokuusta 2023 toukokuuhun 2025. Sen jälkeen Tanska ottaa tehtävän. Arktisen neuvoston sihteeristö perustettiin vuonna 2013 Tromssaan, joka on ”portti jäämerelle”. Sihteeristön päällikkönä määräaikaisessa tehtävässä on kanadalainen Mathieu Parker. Sihteeristö sijaitsee Fram-keskuksessa, jonne on sijoittunut myös useita muita arktisia instituutioita. Yhdysvaltojen kiinnostusta alueen poliittisesta ja taloudellisesta kehityksestä osoittaa se, että maa on perustanut oman kolmen työntekijän konsulaatin Fram-keskukseen. Lienee sallittua kysyä kuinka toivottavaa tämä on Arktisen neuvoston koskemattomuuden – ja arktisen alueen rauhanomaisen tulevaisuuden – kannalta. 

Akateemiset haasteet

Ilmastonmuutoksen kerrotaan tapahtuvan arktisella alueella kolmesta neljään kertaa nopeammin kuin globaalisti keskimäärin. Lumen ja jään sulaminen on dramaattista ihmisille, eläimistölle ja kasvistolle. Suuret ympäristökysymyksiin liittyvät haasteet liittyvät lisääntyneeseen ihmisen toimintaan. Kasvava laivaliikenne sekä lisääntyvä sotilaallinen toiminta ja luonnonvarojen hyödyntäminen johtavat sekä suureen saastumiseen että onnettomuusriskien kasvuun. Ja mitkä ovat seuraukset pohjoisen ihmisille? 

Arktinen neuvosto näkee päätehtävänä saada nämä dramaattiset muutokset vakavasti asialistalle ja keskustella siitä, miten tilanne voidaan parhaiten hoitaa. Vuoden 2017 sopimus arktisen tieteellisen yhteistyön vahvistamisesta on hyödyttänyt tieteellistä tutkimusyhteistyötä. Ilmastonmuutoksen torjunnassa niin tärkeän monenkeskisen yhteistyön toteuttamiseksi tarvitaan tietoa koko arktiselta alueelta. Silloin myös Venäjän on oltava mukana.

Poliittiset haasteet

Arktisen neuvoston toimeksiannossa todetaan nimenomaisesti, että neuvosto sulkee pois ”geopoliittiset ja sotilaalliset kysymykset”. Neuvoston työ perustuu konsensuspäätöksiin. Onkin viisasta tehdä hedelmällistä yhteistyötä. Mutta miten ympäristöhaasteisiin vastataan, on harvoin epäpoliittinen kysymys. Luonnonvarojen omistamista ja käyttöä tai suojelua koskeviin päätöksiin liittyy suuria eturistiriitoja. Esimerkiksi Yhdysvallat kieltäytyi ulkoministeri Pompeon välityksellä allekirjoittamasta Suomen puheenjohtajuuskauden loppujulistusta 2019 Rovaniemellä. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Arktinen neuvosto ei kyennyt laatimaan yhteistä, kaikkia sitovaa loppujulistusta. Yhdysvallat ei halunnut viittausta ”ilmastonmuutokseen”. Sitä ei pidetty relevanttina asiana. 

Kuitenkin julkaistiin lyhyt yhteenveto, joka vältti kiistanalaisimmat asiat, ja Suomen puheenjohtajuuskaudelta julkaisemassa loppuasiakirjassa, joka ei sido neuvoston työtä, selvitettiin eri näkemyksiä ja että useimmat halusivat työskennellä 1,5 celsiusasteen ylittävän lämpenemisen välttämiseksi. 

Neuvosten suurin poliittinen kriisi tuli kuitenkin Venäjän puheenjohtajakaudella toukokuusta 2021 toukokuuhun 2023. Kun maa hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, muut maat jäädyttivät yhteistyönsä Venäjän kanssa. Kun puheenjohtajuus siirtyi Norjalletoukokuussa 2023, se halusi elvyttää neuvoston toiminnan. Samalla Norja päätti osallistua lähes kaikkiin Yhdysvaltojen ja EU:n Venäjä-pakotteisiin ja rajoittaa yhteistyön Venäjän kanssa minimiin. Onneksi Norjan hallitus on jatkanut jonkin verran yhteistyötä hätäavun ja kalastuksen suhteen. 

On vaikea kuvitella Arktista neuvostoa ilman Venäjää, joka kattaa puolet arktisesta alueesta. Norja oli neuvoston puheenjohtajana vaativan ongelman edessä, jossa vaarana oli, että neuvostosta tulee merkityksetön tai se lopetetaan.

Ihmisten priorisointi vai luonnonvarojen hyödyntäminen?

Arktisella alueella asuu noin neljä miljoonaa ihmistä, joista monet ovat alkuperäiskansoja. Kautta historian ja ankarassa ilmastossa arktisen alueen ihmiset ovat olleet riippuvaisia ​​toisistaan ​​selviytyäkseen, mikä on johtanut sekä kaupantekoon että vaihtokauppaan sekä keskinäiseen huolehtimiseen ja apuun hätätilanteissa.

Erilaiset kielet (suomi, kveeni, norja, venäjä, saame ja ruotsi), erilaiset etniset ja uskonnolliset taustat sekä pitkä rannikko lähellä merenkulkukansoja ovat tehneet Pohjoiskalotista/pohjoisista alueista ajoittain hyvin toimivan monikielisen ja monietnisen alueen, joka on historiallisesti aivan erilainen kuin muu Norja ja Pohjoismaat. Pohjois-Norjassa ihmiset ovat hyötyneet Golfvirran lämmittävästä vaikutuksesta, joka on helpottanut elämää verrattuna muiden samalla leveysasteella eläviin. Rikkaiden kalastus- ja metsästysresurssien saatavuus on muodostanut perustan asumiselle ja elämälle sukupolvien ajan.

Nyt globaali ilmastonmuutos vaikuttaa arktisen alueen taloudelliseen perustaan, asutusmalleihin, elinoloihin ja mahdollisuuksiin. Lisäksi ihmisten toimeentulomahdollisuudet heikkenevät ja katoavat, kun yhteiskunta asettaa yhä enemmän etusijalle niin sanotun luonnonvarojen tehokkaan hyödyntämisen, esimerkiksi kalojen laajamittaisen troolauksen, jo liiaksi kasvaneen lohenviljelyn, voimalaitosten kehittämisen, merenpohjan seismisen pommituksen öljynetsinnän yhteydessä ja kaivostoiminnan. Seurauksena on elinpiirien dramaattinen heikkeneminen, mikä puolestaan ​​johtaa muuttoaaltoon ja sitä kautta myös valmiuden heikkenemiseen.

Norjan johto

Norja korostaa Arktisen neuvoston puheenjohtajuuskaudellaan neljää painopistealuetta: valtameret, ilmasto ja ympäristö, kestävä taloudellinen kehitys ja ihmiset pohjoisessa. Tarkoituksena on, että ”työ tehdään Norjan arktisen alueen pitkän aikavälin prioriteettien ja Norjan pohjoisia alueita koskevan politiikan mukaisesti, tietoon ja vastuulliseen, kestävään johtamiseen perustuen, ja siinä kiinnitetään erityistä huomiota arktisen alueen nuoriin ja alkuperäiskansoihin.” 

” Vihreä muutos, sininen talous, kestävä merenkulku ja arktiset ruokajärjestelmät” ovat erityisiä painopistealueita. Norjaa on kuitenkin arvosteltu avoimuuden puutteesta, korttiensa pitämisestä salassa ja siitä, että se ei ole täyttänyt monien tahojen, eikä vähiten tarkkailijoiden, toiveita osallistumisesta ja tiedonvälityksestä. 

Arktisen neuvoston entinen Norjan suurlähettiläs ja tällä hetkellä neuvoston puheenjohtaja Morten Høglund on ilmaissut halunsa löytää kaikille sopiva yhteistyömuoto, jotta neuvosto pysyy toimintakykyisenä. 

Ensin avattiin kirjallinen yhteydenpito kaikkien kahdeksan maan välillä ja keväällä 2024 avattiin digitaalinen yhteydenpito. Mahdollisuus tavata virtuaalisesti koskee kaikkia projektitason tiimejä. Myös tarkkailijoita ja ulkopuolisia asiantuntijoita kutsutaan osallistumaan asiaankuuluviin kokouksiin. Arktisten viranomaisten väliset diplomaattitason tapaamiset saavat odottaa, kunnes niiden jatkamisesta päästään yksimielisyyteen. On kunnioitettavaa, että Norja on neuvotteluillaan avannut mahdollisuuden asiantuntijatasonyhteistyöhön Venäjän kanssa. Yhteistyö tulee avata myös poliittisella tasolla. 

Militarisointi – kuin elefantti huoneessa

Arktisen alueen voimakas militarisointi on kuin elefantti huoneessa sekä Arktisessa neuvostossa että Norjan ja muiden Pohjoismaiden julkisessa keskustelussa. Jotta Arktinen neuvosto voisi vastata eksistentiaalisiin ympäristöhaasteisiin, poliitikkojen on pyrittävä varmistamaan, että geopoliittiset ristiriidat eivät estä käytännön yhteistyöltä. Arktisen alueen geopoliittista tilannetta on pahentanut dramaattisesti Ruotsin ja Suomen liittyminen Natoon sekä Yhdysvaltain tukikohtien määrän voimakas kasvu Pohjoismaissa. Venäjällä on suuri sotilastukikohta lähellä Norjan rajaa Kuolan niemimaalla, jonne on sijoitettu on ydinsukellusveneitä ja ydinaseita. 

Pohjoismaat ovat sopineet kahdenvälisiä sopimuksia kaikenkaikkiaan 47 alueesta Yhdysvaltojen armeijan käyttöön. Norja sopi vuonna 2023 neljästä tukikohdasta ja vuonna 2024 hallitus suostui kahdeksaan lisätukikohtaan lähes ilman vastalauseita parlamentissa (Ruotsi sopi 17, Suomi 15 ja Tanska 3 tukikohdasta. Tämän prosessin myötä Pohjoismaista on tullut osa Yhdysvaltojen maailmanlaajuista yli 80 maassa sijaitsevaa noin 900 tukikohdan verkostoa. Vertailun vuoksi Venäjällä uskotaan olevan kahdeksan tukikohtaa ulkomailla ja Kiinalla yksi. 

Pohjoismainen puolustus on amerikkalaistunut lyhyessä ajassa – lähes ilman keskustelua. Yhdysvallat on itse asiassa vallannut osia Norjasta melkein ilman poikkipuolista sanaa! Tämä sen lisäksi, että Norjaa on useiden vuosien ajan pidetty ”NATOn silminä ja korvina pohjoisessa”, jossa on kehittyneitä amerikkalaisia ​​valvonta- ja vakoilulaitteistoja maalla, merellä, ilmassa ja luultavasti myös kyberavaruudessa, minkä Norjan hallitus on sallinut vuosia. Uusista tukikohdista käsin Yhdysvallat pystyy esimerkiksi hyökkäämään Venäjään ydinaseilla ilman että Pohjoismaiden tarvitsee olla tietoisia siitä. Mahdollinen sota Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä voidaan käydä Pohjoismaiden maaperällä.

Norjan puolelta jätetään huomiotta perustuslain ensimmäinen pykälä Norjan suvereniteetista ja perinteinen norjalainen politiikka, jonka mukaan Norjan maaperällä ei rauhan aikana saa olla ulkomaisia ​​tukikohtia eikä varastoituja ydinaseita. Lähes täydellistä orjuutta Yhdysvaltoja kohtaan on vaikea ymmärtää. Nämä päätökset ovat tulleet julkisuuteen vain vähäisessä määrin. Ehkä ei edes parlamentin enemmistölle? Siinä määrin kuin norjalaiset ovat tietoisia, vallitsee sekaannusta siitä, mikä on yhteistyötä Naton ja mikä Yhdysvaltojen kanssa. Sekaannus on todennäköisesti tarkoituksellista. Kansalaisille on jo pitkään uskoteltu, että Nato on ehdottoman välttämätön Norjan turvallisuudelle. Samaan aikaan ollaan huolissaan demokratian romahtamisesta Yhdysvalloissa. On syytä uskoa, että ihmiset suhtautuisivat paljon skeptisemmin näihin uusiin tukikohtiin, jos he olisivat tienneet, että ne solmittiin kahdenvälisesti Yhdysvaltojen ja Norjan välillä Yhdysvaltojen aloitteesta ilman muuta yhteyttä Natoon kuin Yhdysvaltojen ylivalta sotilasliitossa.

Arktisen alueen raskas militarisointi ei lisää turvallisuutta, vaikka Pohjoismaiden hallitukset siitä saarnaavat. Venäjä pitää eskaloitumista vakavana uhkana turvallisuudelleen. Jos Venäjän presidentin turvallisuuspoliittinen tavoite oli pitää Nato poissa Venäjän rajalta, todellisuudessa on tapahtunut juuri päinvastoin. 

Sotilaallisen ympäristön saastuminen ja hiilioksidipäästöt jäävät suurelta osin YK:n ilmastosopimusten määräämien maiden ilmastokirjanpidon ulkopuolelle. Tietämättömyys sotilaallisen toiminnan vaikutuksista ekologiseen tasapainoon vaikeuttaa sekä ilmaston lämpenemisen että luonnon ja ympäristön tuhoutumisen kattavaa ja tehokasta torjuntaa. Tämä tietysti vaikeuttaa myös Arktisen neuvoston työtä. Norja on yksi harvoista maista, joka valmistelee selvitystä sotilaallisen toiminnan ilmastovaikutuksista, ja siitä on annettava kiitosta. Mutta selvitys ei koske muiden maiden sotilaallista ilmasto- ja ympäristöjalanjälkeä Norjassa, eivätkä meidän jalanjälkeämme ”alueen ulkopuolella”. Uudet tukikohdat, yhä useammin toteutettavat ja laajemmat liittoutuneiden sotaharjoitukset Norjassa sekä Norjan osallistuminen Yhdysvaltojen ja Naton ”operaatioihin” kaukana maaperältään, eivät anna oikeaa kuvaa Norjan päästöistä ja ympäristötuhoista. 

Armeijat, eikä vähiten Yhdysvaltojen, saastutavat valtavasti ympäri maailmaa, kuluttavat valtavasti luonnonvaroja ja ottaa käyttöön villjelymaita. Tukikohdat aiheuttavat mahdollisia ympäristökatastrofeja. Ydinaseita voidaan tuoda satamiin ja tukikohtiin, ja tukikohtien toiminta saastuttaa ilmaa, maaperää ja vettä. Tukikohdat eivät kuulu Pohjoismaissakaan kansallisen lain ja suojan piiriin, ​​konfliktitilanteissa ne ovat Yhdysvaltojen valvonnan ja lainsäädännön alaisia. YK:n suunnittelemaa kansainvälistä oikeutta korvaa nyt niin sanottu sääntöihin perustuva maailmanjärjestys, joka palvelee vahvoja länsimahteja, sekä kansallisvaltioita että monikansallisia yrityksiä.

Norjan politiikkaa leimasi aiemmin, ainakin toisinaan usko, että paras turvallisuustakuu on olla ystävällinen maa, toimiva hyvinvointivaltio, solidaarisuus köyhiä kohtaan, antelias kehitysapu ja vahva tuki YK:lle. ”Stoltenberg-ilmiö” sekä Norjan hallitukseen että Norjan kansaan näyttää johtaneen siihen, että tämä perusta tuhotaan nyt mantralla ”Aseet ovat tie rauhaan”. Viime vuosina enemmistö, ainakin poliitikkojen, tiedotusvälineiden ja monien tutkijoiden keskuudessa, näyttää uskovan, että rauha tulisi saavuttaa sotilaallisella voimalla ja yhä tappavammilla aseilla. 

Suurin osa norjalaisista vastustaa ydinaseita. Se ei näytä estävän poliitikkoja tukemasta Natoa, maailman suurinta ja edistyneintä sotilasliittoa, joka perustuu ydinasestrategiaan ja jonka maailmanlaajuiset tavoitteet ylittävät huomattavasti sen alkuperäisen ulottuvuuden. Toistaiseksi kukaan ei ole vaatinut kansanäänestystä Nato-jäsenyydestämme tai vaatinut perustuslakiin kirjaamista, ettei Norjan maaperällä saisi olla ulkomaisia ​​tukikohtia eikä ydinaseita.

Rauha ja aseistariisunta ympäristötoiminta

Naton pohjoiseen laajentumisen ja Yhdysvaltojen ja  Pohjoismaiden sotilaallisen yhteistyön (DCA-sopimuksett) laajenemisen seuraukset ovat kuitenkin yhä enemmän huolestuttavia.

On aika päästä pois vaarallisesta, polarisoituneesta tilanteesta, jossa viholliset esittävät yksipuolisia mielikuvia, jotka palvelevat vain sotateollisuutta ja sen keinottelijoita ja uhkaavat johtaa täydelliseen kolmanteen maailmansotaan.

Militarisaatiota on vähennettävä ja diplomatiaa ja yhteistyötä tuettava! Tässä yhteydessä Arktinen neuvosto, ETYJ/Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ja YK ovat erityisen tärkeitä. Voisimme me kaikki lukea uudelleen läpi YK:n peruskirjan rauhan luomisesta rauhanomaisin keinoin, muistuttaen Olof Palmen suunnitelmasta ”yhteisestä turvallisuudesta” ja Mihail Gorbatšovin näkemystä rauhanvyöhykkeestä ”Vancouverista Vladivostokiin”? Olemme velkaa tuleville sukupolville arktisella alueella ja muualla, ja osoittaa että voimme muuttaa prioriteettejamme. Koulujärjestelmän eri tasoille sovitettu rauhankasvatus ja -koulutus väkivallattomasta konfliktinhallinnasta olisi hyvä askel oikeaan suuntaan, samoin kuin kansainvälisten lakien ja niiden instituutioiden tuntemus, joilla on visioita maailmanrauhasta.

Rauha ja aseistariisunta ovat maailman parhaita ympäristötoimia!

Käännös Lea Launokari ja Teemu Matinpuro
Tammikuu 2025