Fennovoima Oy:n käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen YVA-selostuksen lausunto NAVA

Työ- ja elinkeinoministeriö
Valtioneuvosto
Vastaanottaja: [email protected]
Aihe:                DIARIO N.o TEM/1308/08.05.01/2016
Päiväys:          7.11.2016

Lausunto koskien Fennovoima Oy:n käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen YVA-selostusta

Maailmassa on tuotettu korkea-aktiivista ydinjätettä jo yli 50 vuoden ajan, mutta edelleen lopullinen ratkaisu näiden jätteiden sijoituksesta on jäänyt illuusioksi kaikissa muissa atomivoimaa käyttävissä maissa paitsi Suomessa ja Ruotsissa.

Saksan Ympäristöasioiden asiantuntijaneuvosto (Sachverständigenrat für Umweltfragen) totesi vuonna 2000, ettei tähän asti ole keksitty minkäänlaista luonnontieteellisesti kiistatonta ratkaisua korkea-aktiivisen jätteen turvalliselle loppusijoitukselle. Neuvosto piti tuhansia vuosia kattavan takuun antamista turvallisuudelle “lähes pois suljettuna”.
USA:n tiedeakatemian mukaan käytetty reaktoripolttoaine on pidettävä eristettynä ihmisistä ja ympäristöstä 300.000 – 1.000.000 vuotta. USA:ssa on vuosikymmeniä kiistelty käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksesta.
Saksan hallitus vaatii, että reaktoripolttoaine on sijoitettava turvallisesti miljoonaksi vuodeksi suolamuodostumiin, savikerroksiin tai graniittiin vuodesta 2035 lähtien. Saksassa loppusijoitusongelmaa ei ole läheskään ratkaistu ja Fukushiman kohtalokkaan atomivoimalaonnettomuuden jälkeen maa päätti luopua atomivoimasta.
Suomesta ja Ruotsista löytyy kuitenkin ”asiantuntijoita” ja poliittisia päättäjiä, jotka eivät välitä atomivoiman vaaroista ja taloudellisista riskeistä, ja jotka uskovat löytäneensä ratkaisun ihmisen tuottamalle, lähes ikuisesti säteilevälle ydinjätteelle, jonka radioaktiivinen ja myrkyllinen elinikä ylittää miljoona vuotta (esim. 15.7 miljoona vuotta jodi-129, 2.2 miljoona vuotta neptunium-237).
Ruotsissa ja Suomessa loppusijoitushankkeet perustuvat KBS-3 -menetelmään, joka lähtee siitä, että loppusijoituksen tulee toimia turvallisesti ainakin 100.000 vuotta, mikä on huomattavasti lyhyempi aika kuin yllä mainitun USA:n tiedeakatemian ja Saksan hallituksen suosittelema.

FENNOVOIMAN YDINJÄTESUUNNITELMA – KBS-3

Fennovoiman käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitussuunnitelma rakentuu yhteistyöhön suomalaisen ydinjätehuoltoyhtiö Posiva Oy:n sekä sen tytäryhtiön Posiva Solutions Oy:n kanssa. Solmitulla palvelusopimuksella varmistetaan Posiva Oy:n hankkeen myötä alalle lähes 40 vuoden aikana kehittyneen osaamisen hyödyntäminen Fennovoiman käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksessa.
Posivan TVO:lle ja Fortumille tehty Onkalo-ratkaisu Olkiluodossa on lähes identtinen Ruotsin SKB:n esittämän ratkaisun kanssa. Loppusijoitushankkeet Suomessa ja Ruotsissa perustuvat yhteistyössä kehitettyyn KBS-3 menetelmään.

Tämä KBS-3 menetelmä on viimeisen viiden vuoden aikana Ruotsissa käynyt läpi perusteellisen arvioinnin, johon ovat osallistuneet kaikki atomivoimaan liittyvät viralliset tahot mutta myös kansalaisjärjestöt. Myös julkista keskustelua on käyty eri medioissa. Arviointiprosessi on edelleen käynnissä ja saadaan päätökseen aikaisintaan vuonna 2017.
Suomessa sen sijaan minkäänlaista demokraattista prosessia KBS-3 menetelmästä ei ole käyty. Tämä on häpeäksi valtiolle joka väittää olevansa läntinen oikeusvaltio. Yhteiskunnan kokonaisedun mukaista olisi ollut, että Suomessa viranomaiset ja päättäjät olisivat järjestäneet samankaltaisen arviointiprosessin Suomessa kuin Ruotsissa. Sitä ei kuitenkaan tehty, eikä päätöksiä Onkalon rakentamisesta edes siirretty kunnes Ruotsin arvovaltainen arviointiprosessi on saatettu loppuun, vaikka kyse on samasta loppusijoitusmallista kuin Suomessa.

Yhteiskunnan kokonaisedun mukaista olisi nyt tässä tilanteessa, että Suomen viranomaiset ja poliittiset päättäjät ottaisivat Ruotsin arviointiprosessissa esitetty kritiikki KBS-3 menetelmää kohtaan vakavasti. Kritiikkiä on esitetty sekä ruotsalaisten että kansainvälisten asiantuntijoiden taholta.

Varteenotettavaa on, että Ruotsin SSM (Strålsäkerhetsmyndigheten) Mark- och miljödomstolenille antamassa lausunnossaan 29.6.2016 toteaa, että KBS-3 menetelmä vaatii kehittämistyötä mitä tulee teknisiin ja geologisiin suojaesteisiin, siis mitä tulee KBS-3 menetelmään perustuviin kuparikapseleihin, bentoniittisaveen ja ympäröivään kallioon.
Tähän liittyen on huomioitava, että jo vuonna 2009 Kungliga tekniska högskolanin 12 tutkijaa kiinnitti huomiota kuparikapseleiden korroosioriskeihin. Tutkijoiden mukaan 5 cm kuparikapseli ei ole riittävä. Jokaisen kapselin kuparikerroksen olisi oltava metrin paksuinen jotta se olisi jotensakin turvallinen 100.000 vuotta. Asiantuntijat kritisoivat myös bentoniittisaven sopivuutta eristäjänä.

Vuonna 2009 nostettiin eri tahoilta keskusteluun myös
– ilmastomuutoksen aiheuttamat vaikutukset loppusijoitukseen sekä erityisesti pohjaveteen
– että ei ole tutkittu loppusijoitusvaihtoehtoa sisämaassa herkän rannikkoalueen sijaan
– että muita vaihtoehtoja kun KBS-3 ei ole tutkittu ja esitetty, kuten esim. 3-5 km syvät porareiät tai Dry Rock Deposit
Vuonna 2011 OECD:n ydinenergiatoimisto NEA:n asettama asiantuntijaryhmä arvioi Ruotsin SKB:n loppusijoitushakemusta.

Asiantuntijaryhmä totesi mm
– että SKB:n malleissa siitä, miten pohjavesi liikkuu kallioperässä, esiintyy epävarmuuksia
– että ryhmä ei ole tyytyväinen kriteereihin joiden perusteella SKB on valinnut niitä paikoja joihin kupariskapselit sijoitetaan, ottaen huomioon halkeamia ja epäsäännöllisyyksiä kalliossa
– että on olemassa epäselvyyksiä siitä, miten SKB turvaa kaiken sen tekniikan ja valmistusmenetelmien laadun jotka tarvitaan loppusijoitusluolan rakentamiseksi
– että kuparikapseleiden korroosion kohdalla esiintyy vielä kysymysmerkkejä

On täysin selvää, että sekä Suomessa (Olkiluoto, Pyhäjoki) että Ruotsissa (Forsmark) loppusijoituspaikkakunnan valinta ei ole tapahtunut parhaan mahdollisen vaihtoehdon perusteella vaan paikkakunnan atomivoimamyönteisyyden perusteella, mikä on täysin yhteiskunnan kokonaisedun vastaista.
Naiset Atomivoimaa Vastaan liike edellyttää, että ennen kuin Fennovoimalle myönnetään minkäänlaisia loppusijoitusprojektin etenemislupia, Suomessa käydään avointa, julkista, demokraattista keskustelua kaikista yllä olevista KBS-3 menetelmän kritiikkikohdista sekä muista loppusijoitusvaihtoehdoista, mm syvät porareiät, joista käydään keskustelua eri foorumeissa maailmalla.

MAANJÄRISTYKSET PERÄMERELLÄ – UUSI JÄÄKAUSI

Ydinvoimateollisuus on itsepintaisesti ja kategorisesti pitänyt kiinni vanhentuneesta käsityksestä, jonka mukaan Suomi ja Ruotsi edustavat aluetta, jolla tapahtuu vähän ja pieniä maanjäristyksiä. On myös väitetty, että tulevien 100.000 vuoden aikana voimme olettaa tapahtuvan vain 0,1 maanjäristystä voimakkuudeltaan 7, yksi voimakkuudeltaan 6, sekä kymmenkunta maanjäristystä voimakkuudeltaan 5 richteriä. Tähän merkilliseen ennusteeseen, joka ei ole mitenkään ankkuroitu moderneihin geologisiin edistysaskeliin, perustuu ydinvoimateollisuuden konsepti korkea-aktiivisen ydinjätteen loppusijoitukseksi turvallisesti kallioperään 100.000 vuodeksi eteenpäin.
Pohjanmeri on korkeaseisminen alue. Jos mennään 5000 vuotta ajassa taaksepäin, on tapahtunut 11 muinais-maanjäristystä, joiden rekisteröidyt, arvioidut voimakkuudet nousevat 7 richteriin. Jos palataan jääkauden loppuun noin 10.000 – 12.000 vuotta sitten, niin löytyy 68 rekisteröityä maanjäristystä aina 8 richteriin asti.
Pohjanmaalla tapahtui vuonna 1626 maanjäristys, jonka voimakkuus oli välillä 4–5 Richterin asteikolla.
Voimakkain ”lähiajan” tiedossa oleva maanjäristys Suomen alueella tapahtui kesäkuussa 1882 Perämeren alueella. Magnitudiksi arvioitiin noin 5 richteriä.

Oulun yliopiston seismologin Elena Kozovskayan mukaan Perämeren alueen seismisyydestä ei ole riittävästi tutkimustietoa atomivoimalan rakentamispäätöstä varten alueella. Hän vertaa aluetta Kaliningradiin, jossa tapahtui yllättäen kaksi maanjäristystä vuonna 2004. ”Kaliningradin kallioperä on iältään yhtä vanhaa kuin Suomessa. Siellä on myös samantyyppinen vanha siirrosalue, joka kulkee myös Perämeren pohjalla. Kaliningradin aluetta pidettiin aikaisemmin hyvin stabiilina, koska seisminen aktiivisuus oli erittäin matala viimeisen sadan vuoden aikana. Kaikesta huolimatta siellä tapahtui kaksi voimakasta, noin yli viiden Richterin maanjäristystä.” (Kaleva 21.7.2007, Maanjäristykset mahdollisia Perämerellä).
Joulukuussa 2008 noin 4,7 richterin maanjäristys ravisteli Tanskaa ja Etelä-Ruotsia.
Ruotsin rannikolla sattui maaliskuussa 2016 maanjäristys joka tuntui Suomessa saakka. Järistyksen magnitudi oli noin 4,1. Oululaiset kertoivat kuulleensa jyrinää ja tunteneensa tärinää. Järistys tuntui selvästi myös mm Kemissä. Järistys johtui ilmeisesti siitä, että Suomen ja Ruotsin välillä on maankuoressa vanha rikkoutumisvyöhyke.
Naiset Atomivoimaa Vastaan –liike edellyttää Suomen viranomaisilta ja Fennovoimalta viimeisintä tutkimustietoa  alueen seismisyydestä loppusijoitusluolan kohdalla. Fennovoiman on esitettävä riippumattomien asiantuntijoiden tutkittavaksi tutkimusaineisto, jossa arvioidaan, miten KBS-3 menetelmän mukaan sijoitettu korkea-aktiivinen jäte käyttäytyy voimakkaan maanjäristyksen sattuessa.

Nykyinen Suomen alue vapautui jääkauden jäästä noin 9.000 vuotta sitten. KBS-3 loppusijoitusmenetelmää on kehitetty viimeisten 40 vuoden ajan antamatta kuitenkaan vastausta siihen, miten menetelmä kestää uuden jääkauden. Jääkauden aikana esiintyvä jääkerros saattaa olla jopa kolme kilometriä paksu. Jään paino painaa kallioperää alas ja lisää kapseleihin kohdistuvaa rasitusta. Mannerjään vetäytyessä sulava vesi, jolla on korkea happipitoisuus, saattaa tunkeutua loppusijoitustunneleihin vahingoittaen kuparikapseleita korroosiolla. Tulee tapahtumaan monta suurta maanjäristystä, kun maa jääkauden aikana painautuu alas ja nousee jälleen. Tämä saattaa vahingoittaa kalliota ja kuparikapseleita. Lisäksi pohjavesi, jolla on korkea suolapitoisuus, saattaa joko jääkauden tai jonkin muun häiriön johdosta tunkeutua loppusijoitustunneleihin vahingoittaen kuparikapseleita suojaavaa bentoniittisavea.

SKB:n julkaisussa ”Fakta om istiderna som kommer” vuodesta 1993 todetaan tulevaisuudessa tapahtuvista jääkausista:
– 20.000 vuoden päästä tapahtuu uusi jääkausi. Jää kattaa SKB:n kartan mukaan Norjan, Ruotsin koko Pohjanmerelle asti ulottuvan alueen, sekä Suomen kokonaisuudessaan. Jää on paksuimmillaan 1.500 m.
– 60.000 vuoden päästä tapahtuu voimakkain jääkausi. Koko Skandinavia on silloin jään peitossa. Jäämassa on Tukholman kohdalla noin 2.500 m syvä. Tukholma vajoaa painon myötä 600 m. Kun jää vähitellen sulaa, meren pinta-ala nousee 100 m nykyisen pinta-alan yli.
– 80 000 – 120 000 vuoden päästä ilmasto muuttuu jälleen kylmemmäksi. Jäämassa kattaa silloin koko Itämeren alueen.
Fennovoiman käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitussuunnitelma rakentuu yhteistyöhön suomalaisen ydinjätehuoltoyhtiö Posiva Oy:n kanssa. Turun yliopisto ilmoitti kesäkuussa 2015, että ikiroudan vaikutus Posivan Olkiluodon onkaloon on arvioitava uudestaan. Olkiluodossa korkea-aktiiviset ydinjätteet pyritään sijoittamaan ikiroudan ulottumattomiin 420 metrin syvyyteen. Yliopiston mukaan uusien tutkimusten valossa tämä syvyys ei riittäisi. Tutkimukset viime jääkausisyklistä osoittavat, että viime jääkauden aikana, joka kesti noin satatuhatta vuotta, Etelä-Suomi oli tundra-aluetta. Tämä on olennaisesti pidempi aika kuin aiemmin on luultu, ja siksi ikiroutakin on ulottunut syvemmälle kuin on luultu. Yliopisto katsoo, että Olkiluodon ydinjätteiden loppusijoittajat ovat joutuneet tukeutumaan puutteelliseen geologiseen aineistoon.

Naiset Atomivoimaa Vastaan –liike edellyttää, että Fennovoima kaikista yllä olevista asioista esittää  riippumattomien asiantuntijoiden tutkittavaksi tutkimusaineistoa, jossa arvioidaan, miten KBS-3 menetelmä ja suunniteltu loppusijoituslaitos Pyhäjoella kestää uuden jääkauden/uusia jääkausia.

ULKOMAILLA TUOTETUN KÄYTETYN POLTTOAINEEN SIJOITTAMINEN SUOMEN MAAPERÄÄN – ROSATOMIN OMISTAJUUS FENNOVOIMASSA

Maailman noin 440 siviilireaktorista noin 20 % on poistettava iän takia käytöstä lähitulevaisuudessa. Näiden atomivoimaloiden käytetyn polttoaineen sijoittaminen tulee ainakin länsimaissa olemaan demokratian äärirajoja koetteleva tehtävä, puhumattakaan kaikkien yli 400 reaktorin käytetyn polttoaineen sijoittamisesta. Varsinkin länsimaat tulevat epätoivoisesti etsimään ratkaisuja ongelmiinsa.
Sekä atomienergiajärjestö IAEA:ssa (Multilateral Approaches to the Nuclear Fuel Cycle) että EU:n tasolla on mainittu muutamien yhteisten loppusijoituspaikkojen olevan ratkaisu kaikkien maiden jäteongelmiin.
Saksalaisessa Capital-talouslehdessä esitettiin 4.10.2006 Olkiluotoa sopivana paikkana EU-alueen käytetylle reaktoripolttoaineelle sopivaa maksua vastaan. Kehuttiin atomivoimamyönteistä ilmapiiriä, vähäistä asukasmäärää Olkiluodon alueella ja muistutettiin alueen heikosta taloudellisesta tilanteesta.
Syyskussa 2007 Euroopan neuvosto (Council of Europe, Parliamentary Assembly) esitti komitearaportin “Radioactive waste and protection of the environment” (Doc 11377,17 September 2007), jonka sivulla 7 todetaan, että Tokion vuoden 2005 kansainvälinen konferenssi, koskien radioaktiivisten jätteiden turvallista sijoittamista totesi, että monella maalla on verrattain vähän radioaktiivista jätettä ja tulisi suhteettoman kalliiksi jos jokainen maa rakentaisi oman geologisen loppusijoitustilan.

Kesäkuussa 2008 EU:n korkeantason työryhmä, joka käsittelee atomivoiman turvallisuutta ja jätehuoltoa julkaisi lehdistötiedotteen, jossa kerrottiin 27 jäsenmaan ydinturvallisuusviranomaisten päässeen yhteisymmärrykseen lujittaakseen edelleen ydinturvallisuus- ja ydinjätehuollon yhteistyötä EU:ssa.
Ruotsin televisiouutisissa todettiin heinäkuussa 2008, että tarve ratkaista kasvihuoneilmiö voi johtaa siihen, että Forsmark, joka on valittu Ruotsin loppusijoitus-paikkakunnaksi, saattaa tulevaisuudessa joutua vastaanottamaan käytettyä polttoainetta muista EU-maista. Lakialoitteesta koskien EU-sääntöjä ydinturvallisuudelle ja jätteiden loppusijoitukselle on neuvoteltu jo vuosia Brysselissä. EU-komission energia-asioiden puhemies kertoi Ruotsin Upplandin TV4-uutisille, että nimenomaan jätekysymyksissä on päästy lähemmäksi yhteistä ratkaisua kuin muissa atomivoimaa liittyvissä kysymyksissä. Uutiskanava korostaa, että Ruotsissa ja Suomessa on päästy pisimmälle loppusijoitussuunnitelmissa (nyhetskanalen.se, tisdagen den 22 juli, Utländska atomsopor).

Suomen laki lähtee siitä, että vain suomalainen radioaktiivinen jäte voidaan varastoida ja loppusijoittaa Suomessa.

Kansainvälisten sopimusten mukaan jäte luokitellaan kuitenkin resurssiksi, ja EU-lait puolestaan kieltävät jäsenmaita laatimasta lakeja, jotka rajoittavat tavaroiden ja palvelujen vapaata liikkumista sisämarkkinoilla.

Per Cramér, EU- ja kansainvälisen oikeuden professori Göteborgin kauppakorkeakoulusta, katsoo, että Ruotsi voidaan pakottaa ottamaan vastaan ydinjätettä EU:sta. Ruotsin EU-jäsenyysneuvotteluissa vuonna 1994 laadittiin pöytäkirjajulistus, joka kieltää ulkomaisen ydinjätteen välivarastoinnin ja loppusijoituksen Ruotsiin. Suomi esitti vastaavanlaisen julistuksen. Cramér korostaa kuitenkin, että on lievästi sanoen naiivia uskoa, että julistuksella olisi jotain oikeudellista arvoa. Olisi diskriminoivaa kieltää kansallisten etujen vuoksi yksi EU:n pääperiaatteista, nimittäin tavaroiden ja palvelujen vapaa liikkuminen, hän toteaa. Cramérin mielestä olisi ruotsalaisten kannalta tärkeää selvittää tämä oikeudellinen ongelma perusteellisesti, jotta Ruotsi voisi saada edes poliittisen vahvistuksen julistuksen oikeudellisesta arvosta.

Myös Göran Forsberg, Göteborgin yliopiston sosiologi kiinnitti kesäkuussa 2008 Ruotsin radion haastattelussa huomiota siihen, että EU:ssa keskustelu yhteistyöstä liittyen loppusijoitukseen on viime aikoina vilkastunut. Hän on seurannut loppusijoituskeskustelua jo viisitoista vuotta. Hänen tulkintansa on, että asiaa ei tulla hoitamaan direktiiveillä ja pakolla vaan vapaaehtoisyhteistyöllä.
Sveriges Radio, P1-morgon ohjelmassa elokuussa 2015 todettiin, että tällä hetkellä Ruotsin laki kieltää ulkomailla syntyneen radioaktiivisen jätteen vastaanottamista mutta että lähitulevaisuudessa tilanne voi muuttua. Vuoden 2011 EU-direktiivin mukaan perusperiaate on, että jokainen maa huolehtii omista jätteistään. Mutta direktiivi avaa myös mahdollisuuden poiketa tästä jos kaksi maata päättää tehdä yhteistyötä ja solmia sopimuksen jätteiden viemisestä turvalliseen huoltoon toiseen maahan. Ruotsin ei, ei siis ole absoluuttinen ei. Eduskunta voi tehdä päätöksen erikoisluvasta jätteiden sijoittamisesta Ruotsin maaperään. Urban Strandberg, Göteborgin yliopiston luennoitsija, joka on osallistunut kansainväliseen tutkimusprojektiin jätehuollosta, toteaa ohjelmassa, että Ruotsi ja Suomi ovat ainoat maat koko Euroopassa, jotka tarjoavat geologisia loppusijoitusratkaisuja, jopa erinomaisia ratkaisuja sekä geologisesti että teknisesti ja poliittisesti katsottuna.

Tilanteessa, jossa atomivoimaloiden rakentamiskustannukset ovat karkaamassa käsistä ja jossa ei ole kokonaiskuvaa loppusijoitusprojektin lopullisista kustannuksista, saattaa kiusaus olla suuri kattaa raha-aukkoja vastaanottamalla vapaaehtoisesti maksua vastaan korkea-aktiivisia jätteitä muualta.

Tulevaisuudessa atomivoimayhtiöiden omistussuhteet saattavat myös helposti johtaa siihen, että on vaikeata määritellä, mikä on loppujen lopuksi suomalaista jätettä. Ulkomaiset energiayhtiöt saattavat tulevaisuudessa olla enemmistöosakkaina suomalaisissa atomivoimayhtiössä, ja suomalaiset yhtiöt puolestaan saattavat omistaa enemmistöosuuksia muiden maiden atomivoimaa tuottavissa energiayhtiöissä.

Fennovoiman kohdalla tilanne on hyvin kyseenalainen. Rosatom, joka on Fennovoiman suurin osakas, rakentaa ja rahoittaa suurimman osan Pyhäjoelle suunnitellusta atomivoimalasta sekä tulee toimimaan polttoaineen tuottajana. Yritys operoi 31 atomivoimareaktoria Venäjällä sekä rakentaa 8 uutta reaktoria Venäjällä ja 36 ulkomailla. Kuitenkin Rosatom ja Venäjän hallitus eivät ole toteuttaneet muuta ratkaisua käytetyille polttoainesauvoille kuin niiden sijoittaminen altaisiin atomivoimaloiden yhteydessä tai jätteiden viemistä Uralin taakse epämääräisiin, radioaktiivisesti järkyttävän pahasti saastuneisiin väliaikaissijoituslaitoksiin.
Jos Rosatom rahoittaa merkittävän osan Pyhäjoelle suunnitellusta loppusijoituksesta sekä toimii sen merkittävänä osakkaana, herää kysymys kenen toimesta ja missä päätökset tehdään siitä minkä maan jätteitä Suomessa otetaan vastaan loppusijoitusta varten.

Koska loppusijoitusasia on käsiteltävä yhteiskunnan kokonaisedun kannalta sekä tulevien sukupolvien etuja ajatellen, on kansalaisten saatava tietää kuka kantaa lopullisen vastuun loppusijoituspäätöksestä; Suomen poliittiset päättäjät, EU, Venäjän presidentti vai energiayritysten hämärä harmaa eminenssi?

Naiset Atomivoimaa Vastaan –liike vaatii, että koska vastuu jätteistä Suomen ydinenergialain (990/1987) pykälän 34 mukaan loppujen lopuksi jää valtiolle, eli Suomen kansalaisille, on viranomaisten perusteellisesti, ennen kun päätetään Fennovoiman loppusijoitusprojektista, selvitettävä voiko Suomi kaikissa olosuhteissa kieltää ulkomailla syntyneen radioaktiivisen jätteen varastoimisen tai loppusijoittamisen Suomen maaperään.  Tulos on saatettava laajasti kansalaisten tietoon ja arvioitavaksi

Helsingissä 7.11.2016

Naiset Atomivoimaa Vastaan
Ulla Klötzer, koordinaattori
ullaklotzer(at)yahoo.com